Polttoaineen hinta

Bensiinin ja nestemäisten polttoaineiden veroa ei pidä korottaa yhtään. Jo nyt bensiiniä verotetaan aivan tolkuttomasti. Ihmetyttää punavihreiden ja joidenkin muidenkin hinku verottaa suomalainen kuiviin. Kuinka moni tietää, että jos nyt käyt tankkaamassa bensiiniä, yhden litran 1,40 euron bensahinnasta veroa on 99 senttiä, varsinainen tuote eli bensa maksaa vain 41 senttiä. Bensalitrassa veron osuus on 71 % (bensavero 70,25 senttiä/l ja alv 24 %).

Lisäksi suomalaisten olisi ymmärrettävä bensaveron korottamisessa se, että arvonlisäveroa maksetaan myös bensaverosta. On käsittämätöntä, että verosta maksetaan veroa. Eli, jos bensaveroa korotetaan esimerkiksi kaksi senttiä litralta (uusi vero olisi 72,25 senttiä/l), veronkorotuksen todellinen nousu olisi suurempi, sillä bensaveron korotuksen päälle lopulliseen kuluttajan laskuun lisätään vielä arvonlisäveron korkeampi osuus.

On käsittämätöntä, että joillakin puolueilla on hinku korottaa kulutusveroja, bensaveroa, tai jopa säätää kokonaan uusia veroja kuten lentovero. Nämä kaikki verot ovat yhtä suuria on maksajana sitten köyhä tai rikas, ja tietysti köyhä kärsii eniten kulutusveroista.